Siirry sisältöön
CERVI_LOGO_PUNAINEN_RGB

”Jos jääkaapin kanssa pystyy kommunikoimaan niin miksi ei myös ilmanvaihdon?”

”Jos jääkaapin kanssa pystyy kommunikoimaan niin miksi ei myös ilmanvaihdon?”

”Pidän ilmaa, jota hengitämme, vähintään yhtä arvokkaana, kuin jääkaapin sisältöä”, toteaa Cervi Talotekniikka Oy:n toimitusjohtaja Petri Valve. Kodinkonevalmistajat ovat hyödyntäneet anturoinnin ja IoT:n mahdollisuuksia jo pitkään. Nyt myös ilmanvaihdon laitevalmistajat ovat ymmärtäneet niiden arvon – Entos Oy etupäässä. Cervi on yksi Entoksen TopAir EC -järjestelmän jälleenmyynti-, asennus- ja huoltoliikkeistä Etelä-Suomen alueella.

Ilmanvaihtoa on perinteisesti ohjattu perustuen kellonaikoihin, oletuksiin ja keskiarvoihin. Tällöin ilmaa poistetaan kiinteistöstä tarpeettomasti, mikäli kiinteistössä ei ole käyttäjiä oletettuihin aikoihin. Jos ilman vaihtamiselle ei ole aitoa tarvetta, kuulostaa se Valveen mielestä haaskaukselta. ”Kaverit Puolassa louhivat kaivoksessa kivihiiltä, joka viedään junalla satamaan. Satamassa se laivataan ja kuljetetaan Helsinkiin. Siellä se varastoidaan, poltetaan ja muutetaan lämmöksi. Lämpö tuodaan kaukolämpöputkia pitkin kiinteistöön, jossa patterit hetken lämmittävät huoneistoa. Sen jälkeen lämpö hukataan taivaalle. Se on minusta pysäyttävä ajatus.” Tähän ongelmaan Cervi on määrätietoisesti etsinyt ratkaisua.

”Joku tulppa tai laite täytyi saada väliin, jotta se lämpö voidaan ottaa talteen tai optimoida niin, ettei kallisarvoista energiaa turhaan laiteta taivaan tuuliin. Etsiessämme ratkaisua törmäsimme Entokseen ja TopAiriin, ja se oli heti siinä. Se oli sitä, mitä olimme etsineet.” Älykäs ilmanvaihto tuottaa tietoa kiinteistön todellisesta tilasta ja parantaa asumisolosuhteita merkittävästi. Samalla se voi vähentää myös muita sisäilmaongelmia.

”Yleensä kiinteistöissä ei ole raittiille ilmalle riittävää määrää reittejä. Se voi tulla viemäristä, postiluukusta tai seinän läpi rakenteista. Tällöin mukana saattaa tulla epäpuhtauksia, kuten hometta tai erilaisia haitallisia yhdisteitä, jotka irtoavat rakennusmateriaaleista. Näihin seikkoihin TopAir EC -puhallin on tuonut ratkaisuja ja helpotusta”, Valve sanoo.

Cervi Oy:n toimitusjohtaja Petri Valve

Ainoa laatuaan

Tyypillisesti Entoksen TopAir EC -huippuimuri asennetaan saneerauksen yhteydessä kerrostaloon, joka on rakennettu 60- ja 80-lukujen välillä. Investointina TopAir EC ei ole mittava eikä se sulje pois muita energiaan liittyviä hankkeita. ”Yleensä saneerauksen myötä näissä kiinteistöissä halutaan lähteä energiaa säästävälle tielle ja samalla parannetaan sisäilman laatua. Investointi TopAir EC:hen maksaa itsensä takaisin noin vuodessa, jonka jälkeen kaikki raha, mikä säästyy, voidaan käyttää seuraaviin investointeihin.”

Cervi on riippumaton toimija, joka jälleenmyy, asentaa ja huoltaa hyväksi havaitsemiaan laitteita ja järjestelmiä. Valveen mukaan markkinoilla ei toistaiseksi ole täysin vastaavaa tarpeenmukaisen ilmanvaihdon järjestelmää, kuin TopAir EC. ”Me myymme ilmanvaihtoa, joka on juuri sitä, mitä me lupaamme. TopAir EC on kompakti, helppo asentaa, huoltoystävällinen ja lisäksi yhdistettävissä rajapintojen kautta eri järjestelmiin.

Takuuaikana Entos valvoo ja säätää laitteita tarvittaessa, me vain seuraamme, että ne toimivat. Jos tulee tarve huoltokäynnille, me olemme se muskeli, joka tekee tarvittavat toimet.” Valve kehuu, että TopAir EC on varmatoiminen laite eikä varaosille ole ollut tarvetta. Jos tarvetta tulee, niitä on hyvin saatavilla. ”Puhallinosat ovat maailman suurimpien valmistajien tavaraa, joten varaosien suhteen ei tule ongelmia. Puhallin on myös rakennettu niin, että osat ovat helposti vaihdettavissa.

”Tarpeenmukaisen ilmanvaihdon hyödyt kääntyvät kuitenkin helposti haitoiksi, jos järjestelmää ei valvota ja tehdä toimia, kun tietyt arvot ylittyvät. ”Jos optimaalisen ilmanvaihdon raja-arvot ylittyvät, sitten mennään huonon ilmanvaihdon puolelle. Siihen on välittömästi reagoitava ja paikattava virhe”, hän sanoo.

Aitoa yhteistyötä isolla A:lla

Entos ja Cervi käyvät aktiivista keskustelua tarpeenmukaisen ilmanvaihdon edelleen kehittämiseksi. Palautetta annetaan ja kuunnellaan – puolin ja toisin. ”Kyseessä on tuote, jota kehitetään jatkuvasti. Kuten kaikessa kehitystyössä, matkan varrella tulee vastaan erilaisia näkemyksiä, jotka lopulta yhdentyvät uusiksi ideoiksi. Olemme säännöllisesti pureskelleet näitä pähkinöitä yhdessä Entoksen kanssa ja molemmat kehittäneet toimintojamme. Heiltä on tullut ideoita esimerkiksi huollon suhteen ja myös meitä on kuunneltu. Yhteistyö toimii”, kertoo Valve.

Osapuolet tekevät tiivistä yhteistyötä myös lisätäkseen kuluttajien tietoisuutta tarpeenmukaisen ilmanvaihdon eduista. Korona-pandemia on osaltaan vauhdittanut keskustelua aiheeseen liittyen. ”Työpaikat ja työpisteet, elokuvateatterit ja esimerkiksi kauppakeskukset ovat olleet tyhjillään mutta ilmanvaihto saattaa edelleen käydä näissä kiinteistöissä täydellä teholla, koska se toimii kello-ohjauksella. Toisaalta, kun ihmiset tekevät enemmän töitä kotona, siellä tarvittaisiin aiempaa tehokkaampaa ilmanvaihtoa. Asetelma on kääntynyt päälaelleen.”

Valveen mukaan työtä tarpeenmukaiseen ilmanvaihtoon liittyvän tietoisuuden parantamiseksi riittää vielä vuosiksi. ”Ilmanvaihto täytyy ehdottomasti saada paremmin ihmisten tietoisuuteen ja sille täytyisi saada myös enemmän ohjausta valtionvallan suunnalta esimerkiksi energia-avustuksina. Tarpeenmukaisen ilmanvaihdon avulla voidaan vauhdittaa siirtymistä kohti hiilineutraalia yhteiskuntaa. Tavoitteemme on, että 2–4 vuoden päästä jokainen tietää, mikä on tarpeenmukainen ilmanvaihto.”

Lisätietoja:
Cervi Talotekniikka Oy
Petri Valve, toimitusjohtaja
petri.valve@cervi.fi , p. 040 043 5447