THL kertoo sisäilmaa koskevassa artikkelissaan, että työikäiset ihmiset viettävät ajastaan noin 90 % sisätiloissa, pienet lapset ja vanhukset jopa enemmän (https://thl.fi/fi/web/ymparistoterveys/sisailma). Kotona vietetty aika kasvoi suuresti 2020 keväällä, kun suuri osa ihmisiä siirtyi työpaikoilta kotitoimistoihin koronapandemian vuoksi. Tämä tarkoittaa sitä, että jossain tapauksissa ihmiset pysyvät kotona koko päivän. Tällöin kodin ilmanvaihdolla on suuri vaikutus hyvinvointiin ja jaksamiseen.
Ihmiset mukautuvat muutoksiin, kello-ohjattu ilmanvaihto ei…
Ilmanvaihtolaitteet ovat edelleen kello-ohjattuja siinä uskossa, että asukkaat lähtevät töihin aamulla ja palaavat koteihinsa iltapäivällä. Tehostus tapahtuu täydellä teholla, noin kolmesti päivässä ja aina pari, kolme tuntia kerrallaan. Tämä tarkoittaa sitä, että kaikkina muina aikoina asukkaan täytyy avata ikkuna, jos hän kokee, että sisäilma tuntuu tunkkaiselta.
Ilman laadulla on suuri merkitys, koska hengitämme lähes 10 000 l ilmaa vuorokaudessa. Tästä määrästä suurin osa on sisäilmaa, joka ei ole aina niin puhdasta, kuin ajattelemme sen olevan. Monesti emme osaa edes yhdistää, että kurkkukipu ja vuotava nenä voivatkin olla oireita huonosta sisäilmasta, eikä pitkittyneestä flunssasta.
Älykäs ilmanvaihto reagoi kiinteistön käyttöasteeseen
Entos Oy:n ilmanvaihtojärjestelmät on kehitetty reagoimaan ilmanvaihdon tarpeeseen ilman kello-ohjausta. Laitteet haistelevat ja mittaavat ilmasta hiilidioksidi-, VOC- ja kosteuspitoisuuksia. Kun jokin edellä mainituista pitoisuuksista ylittää asetetun raja-arvon, alkaa järjestelmä tehostamaan huoneistojen tuuletusta.
Älykkäästi ohjatun ilmanvaihdon ja kello-ohjatun ilmanvaihdon eroista on tärkeää ymmärtää se, että kello-ohjaus ”repii” sisäilmaa huoneistoista täydellä teholla, tiettyinä aikoina vuorokaudesta. Sen käyttöasteet ovat joko 50 % tai 100 %. Täydestä (100 %) tehostuksesta aiheutuu vedon tunnetta, melua, sisälämpötilan vaihtelua sekä lämmityskustannusten kasvua.
Kun ilmanvaihto toteutetaan hallitusti, tehostus tapahtuu liukuvasti 50 % ja 100 % välillä, ympäri vuorokauden. Jos kiinteistön käyttöaste ei nouse rajusti, ei puhaltimen tarvitse käyttää 100 % tehoa ollenkaan. Hallittu ilmanvaihto saa rakennuksen hengittämään rauhallisesti.
Kysy lisää käyttöasteeseen reagoivasta ilmanvaihdosta ja sen toteutusmahdollisuuksista myyjiltämme!
myynti@entos.fi tai 010 321 7531